Roni Rekomaa: Männyt
16.-30.12.2022 Yö Galleria
AVAJAISET 15.12. 18-21
”7 vuotta sitten istutin ensimmäisen puuni: männyn. Käytin sopivan paikan löytämiseen paljon aikaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että turvallisin paikka männylle olisi vanhempieni talon pihalla, muiden puiden ja pensaiden joukossa. Ajattelin, että tällä paikalla se saisi elää pitkän elämän. Toisin kävi. Vanhempieni talo myytiin muutama vuosi istutuksen jälkeen. Ensi töikseen uudet asukkaat sahasivat puun poikki.
“Suomi elää metsästä”. Kuulemme ja luemme usein suomalaisten erityisestä metsäsuhteesta. En kiistä, etteikö suomalaisilla olisi “erityistä” suhdetta metsään. Mutta millainen suhde se todella on? Siitä voidaan olla montaa mieltä.
Noin 75 prosenttia maamme pinta-alasta on metsää. Muuhun Eurooppaan verrattuna Suomi on erittäin harvaan asuttu maa. Kerran Helsinkiin laskeutuessa vierustoverini kysyi minulta: “Why do all the roads go to the forest?”. Me suomalaiset tiedämme miksi.
Metsää siis Suomesta löytyy, mutta entäpä metsää, missä ihmisen toiminnan vaikutus ei näkyisi? Sellaista onkin työläämpää löytää. Metsissä on käyty perinteisen metsästyksen ja oleskelun ohella sahaamassa, karsimassa ja taas uudelleen istuttamassa puita. Järviä on kuivattu pelloiksi, peltoja istutettu metsiksi, soita kuivattu metsiksi, metsiä taas uudelleen ojitettu soiksi. Metsien suhteen suomalaiset ovat olleet ahkeria ja toimeliaita. Suomessa etenkin männyistä on oltu kiinnostuttu pitkään – tervana, sahatavarana, selluna ja mäntyöljynä ainakin.
Männyt eivät ole tuoneet euroja omaan lompakkooni, mutta sen sijaan ne ovat ohjanneet minut metsään ja avanneet silmäni sen kauneudelle. Voisi jopa sanoa, että mäntyjen kautta minulle on herännyt kiinnostus metsiin. Olen viettänyt lapsesta saakka aikaa saaristossa, ja ihastellut miten uskomattomissa paikoissa mäntyjä voi kasvaa. Mielestäni männyt ovat muihin Suomessa yleisesti kasvaviin puulajeihin verrattuna myös persoonallisemman näköisiä. Koen, että männyt “komistuvat” vanhetessaan. Männyt kaadetaan pääsääntöisesti 10-60 vuoden iässä. Ne voivat kuitenkin elää jopa 100-800 vuotiaiksi. Männyt siis tarvitsevat aikaa kehittyäkseen omanlaisikseen.
Kohta vuosikymmenen ajan olen kuvannut mäntyjä, ja löytänyt niistä hienoja yksilöitä. Välillä olen matkannut pitkiäkin matkoja ja nähnyt vaivaa päästäkseni niiden äärelle. Etenkin saariston männyt ovat kuin pohjoisen italialaisia mummoja. Niukkaravinteisessa ja usein tuulisessa ympäristössä niillä ei ole juurikaan ollut edellytyksiä runsaalle kasvulle, mutta ne eivät luovuta, vaan päättäväisesti kasvavat.
Ympärivuotisen asutuksen hävittyä ja puun korjuun kalliiden kustannusten takia saariston männyt saavat nykyisin elää melko rauhassa. Täällä tulee jatkossa olemaan paljon kauniita kalliomänniköitä, mikäli kuivuus – tai ihminen – ei niitä tule hävittämään.”